Aihearkisto: Luonto ja ympäristö

Hiiliharhapolut

Energia ja luonnonvarat, Liikenne, Luonto ja ympäristö

Maapallon kuumentamisen, luonnonvarojen riistämisen ja elonkehän näivettämisen pysäyttäminen vaativat nopeasti valtavan määrän toimenpiteitä. Eräät julkisuudessa markkinoidut toimintalinjat veisivät ojasta allikkoon. Nämä on torjuttava heti, vaarallisimmista päästä alkaen.

  • Ydinvoimaloiden rakentaminen
  • Lait ja tuet käytössä olevien autojen korvaamiseksi uusilla autoilla
  • Hakkuulisäys ja puiden luonnonmukaisen kasvun keinollinen nopeuttaminen
Ensin

jatkoa ensimmäiseen teemaan: Kirjoitus OJASTA ALLIKKOON 1: YDINVOIMALOIDEN RAKENTAMINEN ilmestyi tälle sivustolle 7.10. Vasta sen jälkeen luin Risto Isomäen kirjan ”Ydinvoima Fukushiman jälkeen” 150 sivua (Into Kustannus 2011). Olin hankkinut sen jo ennen sairastumistani 2013 ydinvoimaa koskevaan laajaan kokoelmaani. En kuitenkaan osannut ennakoida, että Suomen kansanedustajien enemmistö voisi vielä Tsernobylin, Fukushiman ja läheltä piti -tapausten jälkeen moninkertaistaa Suomen jo ennestään suuren ydinvoimakatastrofin riskin. En osannut arvioida oikein suomalaisen tietämättömyyden/tyhmyyden määrää. En osannut odottaa sitä suuren rahan kyynisyyden määrää, jolla se propagoi ydinvoimaloiden rakentamista pelastuksena ilmastokatastrofissa.

”Ydinvoima Fukushiman jälkeen” sisältää kirjoitustani vielä laajemmin järeitä perusteita ydinvoiman torjumiseksi. Niiden pohjalta Isomäki esittää 22 suositusta radioaktiivisten aineiden, ydinvoimaloiden haittojen sekä ydinvoimalakatastrofien estämiseksi. Ensi lukemalta suositukset voivat vaikuttaa vain ydinvoimaloiden rakentamisen tai käytön jatkamisen kynnystä nostavilta. Koska on ilmiselvää, ettei Isomäen suosituksia suurelta osin tulla kalleuden/teknisten syiden vuoksi toteuttamaan, suositukset eivät ole vain korkeampi kynnys, vaan tosiasiallisesti umpikuja. Koska Isomäen suositusten toteuttaminenkaan ei poistaisi katastrofin riskiä, ydinvoimaloiden tie pitää muurata umpeen kujansa perään.

Tänä vuonna ilmestyi Isomäen kirja ”Miten Suomi pysäyttää ilmastomuutoksen”, 287 sivua (Into Kustannus Oy). Kirjan nimen perässä ei ole kysymysmerkkiä. Kymmenien vuosien viivyttelystämme huolimatta Isomäki on voinut kirjata lukuisia jo toteutumassa olevia keinoja ilmaston kuumenemisen hidastamiseksi. Niiden toteuttamisen vauhdittamisella saavutetaan nopeasti tuloksia. Hän on myös muistuttanut lukuisista unohtumassa olevista hyvistä tekniikoista/käytännöistä, joiden uudelleen elvyttämisellä ilmastoa kuumentavia päästöjä voidaan hillitä. Suurimmalle osalle lukijoista lienee kuitenkin häkellyttävintä tutustua laajaan kattaukseen Suomessa jo pitkällä olevia, kasvihuonepäästöjä vähentäviä innovaatioita. Osa niistä voi kehittyä kansainvälisesti merkittäviksi keinoiksi ilmaston kuumenemisen hillitsemisessä.

Isomäen kirja kattaa useimmat kasvihuoneilmiön pysäyttämisen keinoalueet. Kirjassa ei ydinvoimaloiden rakentamisella ole sijaa ilmastokatastrofin torjunnassa. Jo rakennettu ydinvoimakin esiintyy ilmaston kuumentumisen torjunnalle vain ylimääräisiä lisähankaluuksia tuovana energiantuotantomuotona.

Nyt kohteeni on toinen hiiliharhapolku:

OJASTA ALLIKKOON 2: SUOMEN AUTOKANNAN NUORENNUSLEIKKAUS

Autokantamme nopean nuorentamisen tarvetta on toitotettu jo vuosikymmeniä. Jo ennen ilmastokatastrofin torjuntakeinoksi nostamista autokannan nuorentamista vaadittiin liikenteen muiden saastepäästöjen vähentämiseksi ja liikenneturvallisuuden lisäämiseksi. Onneksi haittojen vähentämiseen ryhdyttiin muilla, myös polttoaineita, liikennettä ja liikenneympäristöä säätelevillä, sekä vanhojen että uusien autojen käyttöön vaikuttavilla keinoilla. Onneksi liikenneturvallisuuden parantamiseen lähdettiin ajonopeuksien rajoittamisilla, suojavyöpakoilla jne, uusimpina tehokeinoina rakenteelliset hidasteet ja liikenneympyrät. Jos olisi valittu verotuksella ja/tai tukiaisilla vauhditettu uusien autojen hankkiminen käytössä olleiden autojen tilalle, olisi ympäristöhaittojen, liikenneonnettomuuksien ja -uhrien kokonaismäärä jatkanut nopeaa kasvuaan.

Autokannan nuorentumisen nopeuttaminen on yhtä kuin autotehtaiden tuotannon merkittävä lisääminen. Siihen ei riitä edes nykyisten kokoonpanolinjojen tuotannon maksimointi, vaan olisi lisättävä kokoonpanolinjoja, laajennettava ja rakennettava uusia autotehtaita. Autokannan uusiminen onkin aina ollut autoteollisuuden syöttämä malli sen itsensä tuottaman yksityisautoistumisen aiheuttamiin jättimäisiin haittoihin.

Autokannan nuorennusleikkaus olisi autotehtaiden, suurpääoman projekti, rahan ja vallan kasaamista. Jo nykyisen kokemuksen mukaan auton käyttöiän jatkamista ollaan monopolisoimassa teknisin keinoin ja hinnoin autotehtaille / merkkikorjaamoille. Käyttöiän pidentäminen kohtuullisin varaosa- ja korjauskustannuksin on autoteollisuuden valinnoin tehty tee-se-itse -ihmiselle ja pikkukorjaamoille vaikeaksi.

Muistan joskus lasketun, että auton ympäristöhaitoista vain puolet syntyi sen ajamisesta. Toinen puoli aiheutui auton valmistuksesta, korjaamisesta, liikenneonnettomuuksista ja käytöstä poistamisesta. Niinpä käytetyn auton kokonaisympäristökuormitus, hiilijalanjälki mukaan lukien, on jo auto uutena ostettaessa valtaosin toteutunut/määräytynyt. Asiantila ei ole muuttunut oleellisesti.

Esimerkki:

Katsastettu auto on ollut käyttökelpoinen jo 300 000 km. Alan kokemuksen mukaan ko. automallin käyttökelpoisena pitäminen seuraavat 200 000 km onnistuisi ilman omistajalle kohtuuttomia korjauskustannuksia. Näiden jatkokilometrien vaikutus tämän auton kokonaisympäristökuormitukseen olisi paljon pienempi kuin vertailukelpoisen uuden auton valmistamisen, korjaamisen ja käytöstä poistamisen ynnä ensimmäisten 200 000 ajokilometrin ympäristövaikutukset yhteensä.

Näin ollen ympäristön kannalta paras ratkaisu on käytetyn (lainmukaisen) auton käyttäminen niin pitkälle kuin käyttökelpoisena pitämisen vaatimat korjauskustannukset pysyvät kohtuullisina verrattuna tämän auton markkina-arvoon.

Autoteollisuuden ja sen tukijoiden ilmastomuutoksen torjumiskeinoksi esittämä autokannan nuorentamisvaatimus edellyttäisi tuon 300 000 km ajetun auton käytöstä poistamista ja uuden kalliin, esim. sähköauton ostamista. Kannusteeksi vaaditaan valtion tukea uuden auton ostamiseen / käyttökelpoisen auton romuttamiseen. Tämä merkitsisi ympäristön varjolla valtavaa yhteiskunnan tukea sille samalle autoteollisuudelle, jonka on juuri osoitettu autojensa saastepäästötietoja väärentämällä huijanneen miljoonia ympäristötietoisia ihmisiä ostamaan autotehtaan ympäristöystävälliseksi väittämän uuden auton.

Normaalin oikeustajun mukaan petokseen syyllistyneen autotehtaan tulee kustannuksellaan korjata myymänsä, muutoin käyttökelpoinen auto päästönormien mukaiseksi.

Lisääntynyt tieto ympäristömme kolmen kohtalonkysymyksen kehitysvaiheesta vaatii käytössä olleita päästönormeja tiukempia ja laaja-alaisempia rajoituksia. Tietenkin tuon 300 000 km ajetun auton tulevien 200 000 ajokilometrin ympäristökuormitus on pyrittävä minimoimaan, vaikka se muodostaa tuon auton elinkaaren haitoista paljon pienemmän määrän, kuin uuden auton ja sen ensimmäisten 200 000 km:n seurauksena aiheutuisi.

Ei olekaan järkevää tuomita petokseen syyllistynyttä autoteollisuutta automaattisesti vaihtamaan myymäänsä autoon myynnin aikaisten normien vaatimia uusia osia, jos niiden asemasta olisi mahdollista vähentää tuon käytetyn auton tulevien ajokilometrien päästömääriä vielä oleellisesti enemmän, tekemällä satojen tai muutamien tuhansien eurojen korvaava- tai lisämuutos. Tällöin autoteollisuudelle tulisi maksettavaksi petoksen korvaamisen edellyttämä osuus. Sen ylimenevän osan kustannuksista – ja myös säädettyjä päästönormeja täysin toteuttaneiden automerkkien vastaavien teknisten parannusten kustannuksista – valtion olisi perusteltua maksaa osuus suorassa suhteessa ajokilometripäästöjen vähenemiseen. Kyseeseen tulisivat esimerkiksi ajokilometriä kohden kuluvan polttoaineen määrään vaikuttavien osien vaihtaminen kulutusta vähentäviksi tai vähemmän ilmastoa lämmittävään polttoaineeseen siirtymisen edellyttämät korjaukset.

Maapallon kuumentamisen, luonnonvarojen riistämisen ja elonkehän näivettämisen pysäyttäminen, kaikkien ympäristövaikutusten kokonaisuus, määrää kaikelle tuotannolle, tuotteille ja niiden käytölle tärkeimmän perusvaatimuksen, tuotteiden mahdollisimman pitkän käyttöiän. Autoa ei saa nostaa muiden tuotteiden yläpuolelle pyhitetyksi poikkeukseksi.

Kaikille alkaa jo olla itsestään selvää vähentää ruokahävikkiä, vesi-hävikkiä vaatehävikkiä, kirjahävikkiä, kaikkea tuotehävikkiä. Valtion ei pidä minkäänlaisilla tuilla, verotuskeinoilla tai maksuilla edistää myöskään autohävikkiä. Eikä hämärtää ympäristövastuun pääperustaa, kestäviä tuotteita – kestävää käyttöä.

Kasvihuoneilmiön torjumisessa autoteollisuuden projekti on torjuttava. On valittava käyttökelpoisten autojen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja käyttöiän pidentäminen korjaamalla ja samalla vaadittava uusille autoille pidempää takuuaikaa ja käyttöikää.

Linjavalinta merkitsee valtavaa varallisuuden siirtoa autoteollisuudelta käytettyjen autojen omistajille sekä korjausammattilaisille, autoharrastajille ja tee-se-itse -ihmisille, joita löytyy käytännöllisesti katsoen joka kunnasta ja kylästä. Tähän joukkoon kuuluu työssä olevia ammattilaisia, työttömänä olevia ammattilaisia, autojen pariin syrjäytyneitä pitkäaikaistyöttömiä sekä myös korjaustaitoisia maahanmuuttajia ja pakolaisia niistä maista, joihin suuri osa EU:n vanhimmasta autokannasta on kuljettu viimeisille ajomatkoilleen. Vanhojen autojen käyttöiän jatkamisen valitseminen uusien autojen kiihdytetyn myynnin ja käyttökelpoisten autojen tuhoamisen asemasta merkitsee koko Suomelle vaikuttavaa työllisyys-, tulonsiirto- ja syrjäytymisenestosuunta a.

Yhteiskunnan kohtuullisella myötätuella kylänraittien, parkkipaikkojen, huoltoasemien, auto- ym. moottoriporukoiden, epävirallisten korjaushallien ja -tallien, romuautokertymien, peltoautoratojen, moottoriurheiluharrastajien, jäteöljyisten käsien ja polttoainekäryisten vaatteiden väki voisi muuttua liikenteen ympäristöhaittoihin yhdistetystä joukosta ilmastotekojen etujoukoksi, joka käsillänsä ja taidoillansa supistaa merkittävästi autoliikenteemme ilmastokuormitusta ja samalla vähentää saasteita, melua, jätteitä ja muita liikenteen haittoja.

Autoliikenteen kuormaa ilmaston kuumentamisessa voidaan vähentää muillakin sellaisilla toimilla, jotka eivät sinänsä vähennä ajettuja kilometrejä ja matkoja. Sekä käytettyjen että uusien autojen joka tapauksessa merkittävää vaikutusta ilmaston lämpenemiseen voidaan pienentää merkittävästi samoilla keinoilla kuin vähennetään liikenneonnettomuuksia, liikennemelua, liikenteen muita päästöjä ja liikenteen estevaikutuksia muulle liikenteelle. Kaikkia näitä tavoitteita yhdessä voidaan edistää ajonopeuksia rajoittamalla. Esimerkiksi jo toteutetut teiden nopeusrajoitukset, aluerajoitukset ja pihakadut ovat, noiden muiden hyötyjen rinnalla, lähes ilmaiseksi pienentäneet ilmastopäästöjä merkittävästi, samoin ovat tehneet hidasteet ja liikenneympyrät kohtuullisin kustannuksin. Suurin osa autojen käyttäjistä on nämä toimenpiteet jo hyväksynyt ja jopa mieltynyt niiden myötä pikkuhiljaa rauhoittuvaan liikennekulttuuriin, jossa ihmisten keskinäinen arvostus kehittyy. Nämä onnistuneet toimet on nähtävä myös ilmastotekoina, jotka tulee ulottaa nopeasti kaikkiin kuntiin, koko Suomeen.

Edellä on käsitelty asioita, jotka vaikuttavat käytössä olevien ja hankittavien autojen

kokonaisympäristövaikutuksiin ja samalla ilmastopäästöihin suhteellisin pienin kustannuksin puuttumatta autojen kokonaismäärään tai niillä ajettavien matkojen määrään. Autoa koskevat parannukset ovat osa, mutta vain osa liikenteen ilmastokuormituksen vähentämistä. Suuremmat päästövähennykset edellyttävät suuria, hyvin perusteltuja muutoksia koko liikennejärjestelmässä. Aiheita uusiin kirjoituksiin riittää, mutta riittääkö aika?

Hiiliharhapolut

Energia ja luonnonvarat, Luonto ja ympäristö

Maapallon kuumentamisen, luonnonvarojen riistämisen ja elonkehän näivettämisen pysäyttäminen vaativat nopeasti valtavan määrän toimenpiteitä. Eräät julkisuudessa markkinoidut toimintalinjat veisivät ojasta allikkoon. Nämä on torjuttava heti:

  • Ydinvoimaloiden rakentaminen
  • Lait ja tuet käytössä olevien autojen korvaamiseksi uusilla autoilla
  • Hakkuulisäys ja puiden luonnonmukaisen kasvun keinollinen nopeuttaminen

OJASTA ALLIKKOON 1: YDINVOIMALOIDEN RAKENTAMINEN

Teknologiauskoisin ja populistisin ratkaisumalli ilmastokriisin pysäyttämiseen on fossiilisen energian korvaaminen ydinvoimalla. Tätä bluffia käytetään keinona vähätellä ja torjua muita, kriisin torjumiseen välittömästi nopealla aikataululla käytettävissä olevia, kymmeniä ja satoja tunnettuja ratkaisuja. Liittoutuneet suuruuden ekonomistit ja populistit selittävät, ettei tällaisilla pienen Suomen toimenpiteillä olisi merkitystä ilmastokriisin ratkaisussa. Perussuomalaiset hyväksyvät kyllä tämän suurteollisuuden, keskitetyn raha- ja ydinvoimavallan esittämän ratkaisun, mutta torjuvat kaiken muun suomalaisten vastuun ilmastokriisissä.

Äärimmäinen ilmaus tästä torjunnasta on Suomen hiilijalanjäljen vertaaminen Kiinan tai Intian hiilijalanjälkiin. Perussuomalainen kieltäytyy vertaamasta itseään peruskiinalaiseen ja perusintialaiseen, koska hänen oma hiilijalanjälkensä ja velvollisuutensa sen pienentämiseen on 3-5 kertaa suurempi. Perussuomalaiset ovatkin nyt Suomen yksioikoisin ydinvoimapuolue. Puolueen nykyinen pääideologi ja strateginen johtaja, ”työmies” Matti Putkonen oli keskitetyn ydinvoimarahan ja -vallan päälobbari, kun Suomen valtio vuosituhannen vaihtuessa päätti hylätä tarjolla olevan energiansäästön ja uusiutuvan energian harppauksen ja keskittää valtion ja sähkönkäyttäjien rahat ydinvoimaloihin.

(Eräät vihreätkin ovat nostaneet esiin eri puolilla maailmaa kehittelyssä olevat, sarjatuotantoon suunniteltavat pienydinvoimalat, 10 – 300 MW:n ns. modulaariset ydinvoimalat. Vaikkapa googlaamalla pitäisi jokaiselle selvitä, ettei pisimmälläkään olevaa pienvoimalakehitelmää ole kaupallisesti käyttökuntoon saatavissa ennen 2030-lukua. Niihin investoimisella ei teoriassakaan ehtisi olla merkitystä ilmastokriisin rajoittamisessa.)

Ydinvoiman osuus oli aiemmin maksimissaan 17,5 %, vuonna 2017 maailman (sähköverkko-) sähköstä tuotettiin vain 10,5 % ydinvoimalla, mikä on noin 4 % maailman energiantuotannosta. Kun otetaan huomioon myös tilastojen ulkopuolinen sähkön ja energian tuotanto, ydinvoiman osuus sähkön ja energian tuotannosta on vielä vähäisempi huolimatta siihen maailmassa uhratuista tolkuttomista rahamääristä. Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IEA:n kaikkein ydinvoimamyönteisimmässä ennusteessa energiansäästö ja uusiutuvan energian tuotanto vähentäisivät päästöjä 9 kertaa enemmän kuin ydinvoima.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö on tavoitellut 500 uutta ydinreaktoria vuoteen 2030 mennessä. Tavoite ei voi edes teoriassa enää toteutua, mutta jos toteutuisi, ilmastopäästöt alenisivat maailmassa vain 3-5 prosenttia. Suomessa yhden suuren ydinreaktorin rakentaminen vähentäisi ilmastopäästöjämme vain pari prosenttia.

Esitykset maailmassa tuotetun fossiilisen energian korvaamisesta ydinvoimalla merkitsisivät käytännössä tuhansien uusien, tyypiltään rakennettuja ja rakenteilla olevia voimaloita vastaavien ydinvoimaloiden rakentamista. Fossiilienergian korvaaminen esimerkiksi vuoteen 2050 mennessä pääosin ydinvoimalla edellyttäisi pikavauhtia lukuisten biljoonien eurojen investointeja. Laskutaitoinen ymmärtää, että sitä rahaa ei löydy valtioilta eikä yksityisiltä. Muut sähkön/energian tuotantotavat ovat jo nyt halvempia ja halpenevat edelleen, vähemmillä kasvihuonekaasupäästöillä.

Olkiluoto 3 on jo keskeneräisenäkin maailman toiseksi kallein rakennushanke. Kalleimmaksi – 12 miljardiin – on matkaa enää kaksi miljardia. Olkiluoto 3 on syönyt ne taloudelliset resurssit, jotka Suomessa olisi pitänyt käyttää pohjoismaisen vesi-, tuuli-, maalämpö-, jäte-, bio- ja aurinkosähkön/energian hajautettuihin investointeihin, älykkäisiin sähkönjakeluverkkoihin ja ennen kaikkea sähkön ja muun energian säästöä tuoviin toimiin. Näin ollen Olkiluoto 3 on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut suurin Suomen hiilijalanjälkeä kasvattanut hanke. Eikä vain rahanieluna.

Kymmenen miljardin ydinvoimala on ennen muuta sementtiä ja metallia. Sementti on yksi suurimmista ilmastopahiksista: sen tie kaivoksista teräsbetonirakenteisiin aiheuttaa jopa viisi prosenttia kaikista maailman hiilidioksidipäästöistä ja myös metallirakenteiden kasvihuonekaasupäästöt kaivoksista lopputuotteisiin ovat valtavia. Olkiluodon tuhannet rakentajat ovat tulleet yli 60 maasta, matkustaen paljolti lentokoneella vähän väliä edestakaisin. Jos rakentajat olisivat olleet suomalaisia, työmatkapäästöt olisivat olleet vähän pienempiä, mutta Olkiluoto 3 olisi maksanut vielä enemmän. Ydinvoimalan energiasta vain 1/3 tuottaisi sähköä, 2/3 lämmittäisi elonkehäämme suoraan.

Ydinvoimateollisuus harhauttaa siis tarkoituksella. Sillä ei ole esitettävänään muuta kuin, ettei ydinvoimala toimiessaan tuota kasvihuonekaasuja.

Ydinvoimavalta ja -populismi salaa julkisuudelta ydinvoimaketjun muiden osien kasvihuonepäästöt. Uraanin louhinta, rikastaminen, polttoainekuljetukset, käytetyn polttoaineen ja muun jätteen kuljetus, käsittely ja säilyttäminen, voimalan rakentaminen ja purkaminen syytäisivät sata tai tuhat vuotta kasvihuonekaasuja ja muita elonkehän vaurioita.

Jos maailman kasvihuonekaasupäästöjä yritettäisiin vähentää rakentamalla lähivuosikymmeninä satoja uusia ydinvoimaloita, seurauksena olisi päästöjen radikaali lisääntyminen elonkehän kuumenemisen ratkaisevina vuosikymmeninä.

Onkin oikeastaan banaalia, että kun ydinvoimaloiden torjuminen näyttää demokraattisessa maailmassa vihdoin pikkuhiljaa onnistuvan, torjunta on toteutumassa markkinataloudellisin perustein.

On kuitenkin joka päivä kerrattava, että ydinvoimaloiden laaja vastustus on puoli vuosisataa keskittynyt niiden käytön äärimmäiseen vaarallisuuteen ja yhteyteen ydinaseisiin. Ydinvoiman huippuasiantuntijoiden teknologiauskoisten vakuutusten vastaisesti toistuvasti tapahtuneiden ja tapahtuvien ydinvoimalaonnettomuuksien riski on looginen ja ehdoton este uusien ydinvoimaloiden rakentamiselle ja pysyvä peruste toiminnassa olevien ydinvoimaloiden alasajolle.

Ydinvoiman vastustuksen alkuperäiset pääperusteet eivät siis ole muuttuneet, vaan osoittautuneet oikeiksi ja lisäksi saaneet rinnalleen yhä vahvemmat sähköntuotantotaloudelliset perusteet. Näillä perusteilla vastuulliset valtiot ja energiantuottajat ovat pidättyneet ydinvoimaloiden rakentamisesta tai päättäneet luopua jo rakennetusta ydinvoimasta.

Ydinvoimasta luopumisen vastaväitteenä esitettiin aiemmin, että Suomeen tulisi sitten tilalle ydinvoimaa Venäjältä vielä enemmän kuin nyt.

Suomeen on jo pitkään tuotu sähköä Pohjoismaisilta markkinoilta paljon enemmän kuin Venäjältä. Pohjoismainen tuontisähkö Suomeen on vain osin ydinvoimaa Ruotsista, mutta pääosin Ruotsin, Norjan, ja Tanskan vesi- ja tuulivoimaa. Suomesta puolestaan virtaa sähköä Viron sähköverkkoon, josta ajoittain sähköä virtaa edelleen – Venäjälle.

Tuohon aikoja sitten vanhentuneeseen Venäjä-vastaväitteeseen sisältyi yleensä, että on parempi tuottaa ydinenergiaa luotettavan teknologian Suomessa, jossa suuren ydinvoimalaonnettomuuden vaara on pienempi kuin Venäjällä, jonka alueella tapahtui toistaiseksi suurin onnettomuus, Tsernobyl 1986. Ennen sitä tosin Suomen asiantuntijat pitivät Neuvostoliittoa pätevimpänä ydinvoimaloiden asiantuntijana. Tsernobylin jälkeen pidetään Yhdysvaltoja (Three Mile Island / Harrisburg), Englantia (Windscale / Sellafield), Ranskaa (Olkiluoto3 / Eurajoki) ja Japania (Dai-ichi / Fukushima) edelleen ydinvoimateknologian – ja Japania myös maanjäristyksiä kestävän rakentamisen – huippuasiantuntijoina.  

Edellä mainittujen ydinvoimalakatastrofien lisäksi on rekisteröity ja salattukin kymmeniä todellisia ”läheltä piti” -tilanteita vastoin huippuasiantuntijoiden ennakkovakuutuksia eli siis ennakkouskomuksia. Lähimmät Ruotsin Forsmarkissa ja Sosnovyi Borissa Venäjällä. Suuret ydinvoimalaonnettomuudet ovat tilastollinen realiteetti.

Onnettomuuksien uhrien määrä ja taloudelliset kustannukset kasvavat edelleen.

Fukushiman ydinvoimalakatastrofin seurauksista kertoo esimerkiksi Tiedetoimittaja -lehti 2/2018, Tapani Jussila: Fukushima. Osa 1. Tilanne 2018, ja Osa 2. Seuraukset.

Japanin valtio ja ydinvoimayhtiö ovat käyttäneet 2017 loppuun mennessä 60 miljardin euron verran rahaa pelkästään saadakseen pakkoevakuoidut (160 000 henkeä) ja omalla päätöksellä pakolaisuuden valinneet palaamaan. 100 000 jenin (700 euron) kuukausikorvaus on ollut suuri houkutin köyhimmille, esimerkiksi vanhuksille: Palata vanhaan kotiin ja saada korvaukset tai jäädä pakolaiseksi ilman korvauksia. Ydinvoimalaonnettomuuden seurausten kokonaiskustannusarviot 2011- 2018 ovat 180 – 500 miljardia euroa. Japanin hallituksen asettaman Fukushiman valvontaelimen arvion mukaan pelkkä voimalan purkutyö tulee jatkumaan vielä 30 – 50 vuotta. Purkujätteiden satojen vuosien säilytyksen ja loppusijoituksen projekteista tehdään päätöksiä vasta lähivuosina.

1000 miljardia euroa onnettomuuskustannuksiin olisi havainnollinen luku verrata siihen, että Japanin kaikkien 54 ydinvoimalan sulkeminen 2011 ei edes merkittävästi horjuttanut Japanin energiataloutta:

Japani päätti luopua ydinvoimasta vuoteen 2030 mennessä. Suljetuista voimaloista vain 6 on käynnistetty uudelleen kuluneen seitsemän vuoden aikana. Ydinvoiman osuus oli ennen onnettomuutta 30 % sähkön tuotannosta, nyt muutama prosentti. Vaje on hoidettu lähinnä energiansäästöllä, nestekaasun tuonnin lisäyksellä ja uusiutuvan energian rakentamisella. Esimerkiksi aurinkovoiman kapasiteetti on seitsemässä vuodessa kymmenkertaistettu (Japani 50 000 MW, vrt. Suomi 27 MW).

Tsernobylin ydinvoimalakatastrofista aiheutuneet kustannukset ovat vielä vaikeammin selvitettävissä kuin Fukushiman. Ukrainan valtion mukaan katastrofin kustannukset vv 1986 -2000 olivat 150 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Luotettavia, eriteltyjä tietoja kokonaiskustannuksista ei esimerkiksi googlaamalla kohtuullisella vaivalla löytynyt.

Ydinvoimalakatastrofien taloudelliset kustannukset ovat salailusta huolimatta kuitenkin paremmin tiedossa kuin ihmisuhrien, kuolevien ja sairastuvien määrät. Esimerkiksi Tsernobylin aiheuttamia ennenaikaisia – tapahtuneita ja tulevia – kuolemia ja sairaustapauksia koskevien asiantuntija-arvioiden vaihteluväli on sadasta uhrista satoihin tuhansiin uhreihin. Uhrien määrästä siinä tapauksessa, ettei Tsernobylissä ja Fukushimassa heti alusta alkaen olisi käytetty/käytettäisi noita satoja miljardeja euroja säteilyhaittojen estämiseen, en ole löytänyt yhtään asiantuntija-arvioita. Miksi?

Neuvostoliiton romahtamisessa Tsernobyl oli Gorbatsovin mukaan keskeinen taloudellinen (ja moraalinen?) tekijä. Suomeen verrattuna ainakin kymmenkertainen talousmahti lakkasi olemasta. Japani on Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen maailman kolmanneksi suurin talousmahti ja myös Saksan, Englannin ja Ranskan bruttokansantuotteet ovat yli kymmen kertaa suurempia kuin Suomen. Ne voisivat selvitä jaloilleen satojen miljardien eurojen ydinvoimalakatastrofista, Suomen valtio ei. Sama sietoero koskee myös suuren ja pienen kansan moraalista kestokykyä.

Kuitenkin Saksa päätti luopua ydinvoimasta, Suomi ei. Ydinvoimalaonnettomuuden riski on pienelle Suomelle ylivoimaisen kova hinta energiatuotannon rahan ja vallan keskittymisestä, teknologiauskosta ja populismista.

Jos Suomen hallitus ja eduskunta toimisivat vastuullisesti,

  • ne päättäisivät keskeyttää Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen alkuunsa ennen varsinaisen rakennustyön liikkeellelähtöä,
  • ne kieltäisivät Olkiluoto 3:n käynnistämisen ennen kuin kaupallisesti miljardien eurojen arvoiset ydinvoimalan rakenneosat tulisivat radioaktiivisuuden vuoksi satojen vuosien jättimäiseksi kustannustaakaksi. Myymällä maailman ehkä luotettavimman laatutarkkailun (Säteilyturvallisuuskeskus) läpi käyneet korkealaatuiset rakenneosat nyt saastumattomina kertyisi miljardeja euroja, jotka voitaisiin käyttää uusien halvempien, kasvihuonepäästöttömien energiamuotojen toteuttamiseen,
  • ne pysäyttäisivät Loviisan ja Olkiluodon käytössä olevat ydinvoimalat sitä mukaa kuin energian säästö, uudet halvemmat energiantuotantomuodot ja pohjoismaiset sähkömarkkinat riittävät koko sähköntarpeen tyydyttämiseen vertailukelpoisella yksikköhinnalla.

Nämä kolme tekoa vapauttaisivat valtavan määrän resursseja sekä markkinoille että valtiolle toimeenpanna pitkä lista sellaisia toimenpiteitä, jotka kukin toteuttaisivat yhtaikaa Suomen ja suomalaisten vastuuta hiilijalanjälkemme pienentämisestä, muiden ympäristöhaittojemme vähentämisestä, luonnonvarojen riittävyydestä ja elonkehän monimuotoisuuden säilyttämisestä.

—–

Sarjan seuraavissa osioissa 2. ja 3. kohteena ovat sähköautojen ja puukuutioiden päästöt ja nielut, ojat ja allikot sekä sarja muita keinoja vähentää päästöjä ja kasvattaa nieluja.