V-SS 25.9. uutisoi ELY-keskuksen Ramboll Finland Oy:ltä tilaaman Kustavintien nopeusrajoitusselvityksen ”Liikenneturvallisuustarkastus ja nopeusrajoitusselvitys seututielle 192”.
Ajoin Kustavintietä kymmenen vuotta Hietamäen tiehaarasta Turkuun työmatkaa, toiset kymmenen vuotta eripituisia matkoja melkein päivittäin bussilla, henkilöautolla ja pyörällä, myös Taivassalon-Kustavin suuntaan. Liikennekokemuksen ja liikenneturvallisuustietämyksen perusteella pidän selvänä, että uutisessa mainitut nopeusrajoitusesitykset ja muut parannukset vähentäisivät onnettomuuksia ja niiden vakavia seurauksia suurella hyöty-kustannussuhteella välittömästi.
Asianmukaiset lausunnot on hankittavissa vuodenvaihteeseen mennessä. Viimeistellyt esitykset pitäisi toteuttaa suoraan talvinopeuskauden perään.
V-SS:n mielipidesivulla 2.10. rajoitusesityksiä vastustetaan, koska onnettomuuksia väistämättä tapahtuu ajoneuvoliikenteessä, ellei nopeutta vähennetä nollaan. Kirjoittajan mielestä liikennemerkeillä pelleily on lopetettava. Samanlaisilla perusteilla nopeusrajoituksia vastustettiin voimakkaasti 1960-luvulla. Eduskunta ja hallitus tyytyivät siihen, että autojen lisääntynyt lukumäärä ja vauhti johtivat liikennekuolemien lisääntymiseen vastaavasti monta prosenttia vuodessa. Päättäjien välinpitämättömyys levisi kansan ja varsinkin autonkuljettajien keskuuteen, kunnes liikennekuolemat huipentuivat yli tuhanteen.
Vuonna 1972 tapoimme tieliikenteessä jo 1156 ihmistä. Vasta silloin ”risupartaradikaalien” vastarinta sai päättäjät järkiinsä Kekkosta ja Koivistoa myöten ja mielipidemittausten mukaan kansan enemmistön puolelleen. Parlamentaarisen liikennekomitean ja 1973 perustetun Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnan äänestyspäätöksin asetettiin tavoitteet, 1980 550 kuollutta ja 1983 440 kuollutta, ja keinot, kiireellisimpänä nopeusrajoitukset ja suojavyöt.
Päättäjät toteuttivat tavoitteita ja keinoja. Jo Uutta Vuotta 1978 juhlivat tuhat ihmistä, jotka vuodesta 1973 alkaen asetetut nopeusrajoitukset olivat pelastaneet tiekuolemalta, toiset tuhannet ”kuolleena elämiseltä” tai invaliditeetilta säästyneet ja kymmenettuhannet lähiomaisen liikennetapaturman murheelta säästyneet ihmiset. Vaikka autot lisääntyivät, tiekuolemat vähenivät vuosi vuodelta. Uutta Vuotta 1990 juhli jo yli 15000 eloonjäänyttä, ja olisi mieluusti juhlinut 2000 enemmän, eli hallituksen 1980-luvun ”autoistamistalouskasvu-harharetkellä” henkensä menettäneet ihmiset. Sen jälkeen palattiin oikealle uralle. Vastaavat viranomaiset ovat käytettävissä olevin resurssein suunnitelmallisesti toteuttaneet liikenneturvallisuuden parannuksia: Viime vuosina tieliikenteessä kuolleiden määrä on ollut pari kolme sataa. Asukasmäärään suhteutettuna luku on edelleen suurempi kuin muissa Pohjoismaissa ja esim. Englannissa ja Sveitsissä. Vielä etäämpänä on liikennekuolemien lasku työtapaturmakuolemien tasolle.
Vasta satojentuhansien tai miljoonien eurojen lisäresursseilla voidaan toteuttaa turvallisia mutta kalliita kevyenliikenteenväyliä, alikulkusiltoja, liikenneympyröitä ja keskikaiteellisia kolmikaistaosuuksia. Siksi välittömästi toteutettavissa olevien turvallisuustoimien täytäntöönpanoa on jatkettava. Kustavintien turvallisuuden parantamisesitykset on toteutettava. Valtiolle kaikki 41 toimenpidettä maksavat yhteensä 200000 euroa, siitä nopeusrajoitukset vain noin 6500 euroa. Maksiminopeutta Kustavintietä ajavien autojen kymmenien sekuntien menetykset vaihtuvat kaikkien risteyksiä ylittävien ja kääntyvien kymmenien sekuntien voitoiksi, onnettomuuksien vähenemiseksi ja henkilövahingoilta välttyvien ihmisarvoksi.
Osmo Kivivuori
Liikenneturvallisuusasian neuvottelukunnan jäsen 1973-1982.
