Kirjoitus julkaistu Vakka-Suomen Sanomissa 1.11.2012.

Maria Saarinen ja Kari Penttinen haluavat kirjoituksessaan ”Merimetsot saattavat kiihdyttää rehevöitymistä” (VS-S 30.10.2012) kiistää kirjoitukseni ”Kala on hyvää, syönti järkevää” (V-SS 20.9.2012). 

Merimetsojen lailliselle ja pääosin laittomalle vainolle on esitetty kaksi perustetta: 1. Kalansyönti ja 2. Pesimäsaarten peittyminen ulostekerrokseen. Nyt Saarinen ja Penttinen yrittävät kirjoituksessaan kumota vainoperusteen 2. olemassaolon. Todistuksellaan he yrittävät toiveikkaasti kumota aineen häviämättömyyden lain.

Eivätkä merimetsot ole ainoita ulostajia. Vesistöön ulostavat melkein kaikkensa useimmat puolisukeltajasorsat, kaikki sukeltajasorsat, kuikkalinnut, uikut, rantakahlaajat, merikihut, lokit, tiirat ja ruokkilinnut (lukuun ottamatta kaatopaikkalokkeja, jotka tiivistävät kaatopaikkoja ja lannoittavat peltoja), kilkit, nahkiaiset jne. Kyllä vainoamista riittää Saarisen ja Penttisen logiikalla.

Myös kalat syövät vesistössä kaikkea siellä elävää, kasvavat ja ulostavat, syövät esimerkiksi pienempiä kaloja, lajitovereitaankin, ja ulostavat. Biologien Saarisen ja Penttisen kauhuksi ylivoimainen valtaosa vesistöjen ulosteista on kalojen ulosteita.

Oleellista on, että mainituista lajeista ainoana merimetsojen uloste, guano, kertyy huomattavalta osin yhdyskuntasaarille. Veteen kaltevilta kalliopinnoilta se ajan myötä liukenee vesistöön, mutta muilta osin vähitellen täyttää kallion lätäköt, halkeamat ja notkot, kerrostuu ja rikastuu mineraalimaahan. Jos ulosteiden kertyminen tyrehtyy, muutamassa vuodessa ravinteet synnyttävät rehevän kasvuston. Voimme jättää guanon keräämättä tai kerätä sen hyötykäyttöön. Joka tapauksessa se on merimetsojen suojelua puoltava peruste, vainon vastainen eikä sitä puoltava tekijä.

2000-luvulla pitäisi jo ymmärtää taistella rehevöittävien ihmistoimintojen muuttamiseksi eikä seurausten seurausten seurausten seurauksia vastaan (ihmistoiminta>rehevöityminen>kalakantojen kasvu>kalaa syövien eliölajien lisääntyminen, ruokailu ja ulostaminen, niitä syövien eliölajien lisääntyminen jne…).

Meren rehevöitymistä vastaan pitää ainakin 95-prosenttisesti yrittää taistella ennen merta. Toki mereltä voidaan siirtää ravinteita levittäviä kalakasvattamoja maalle puhdistamoilla varustetuiksi allaskasvattamoiksi. Toki mereen jo päätyneiden ravinteiden kiertoa voi hidastaa myös ehkäisemällä pohjaan jo kerrostuneiden ravinteiden mobilisoitumista rajoittamalla laiva- ja moottoriveneliikenteen nopeutta ja kaikenlaisia ruoppauksia. Samoin voidaan ravinteita pienissä määrissä nostaa maalle kaupallisen kalastuksen lisäksi myös ”poistokalastuksella”. Siitä joutuu yhteiskunta maksamaan yhtä paljon kuin ravinteiden poistaminen maksaisi puhdistuslaitoksissa. Pienessä määrin ravinteita voi nostaa myös keräämällä vesikasvillisuutta maalla käytettäväksi, mikä sekin maksaa. Myös pienessä mittakaavassa ravinteita voidaan saada vähenemään merimetsojen maalle tulevien ulosteiden mukana, mutta tästä ei tarvitse maksaa kuin maanomistajan sitä halutessa saaren kauppahintana tai rauhoituskorvauksena.

Kaikki nämä toimet vain hidastavat ravinteiden kiertoa, mutta kaikki ne on järkevää ottaa mukaan kymmenien muiden, jo maalla toteutettavien rehevöitymisen vähentämistoimien rinnalle.

Mitä tulee Saarisen ja Penttisen yritykseen vääntää väärälleen kirjoituksessani lainattuja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastoja, kehotan itse kutakin tutustumaan niihin suoraan tutkimuslaitoksen www-sivulta: merimetsokannan kasvun aikana kuhakanta ja kuhasaalis ovat kasvaneet voimakkaasti ja kuhan esiintymisalue laajentunut. Tilastot osoittavat, ettei vainoperusteena voi käyttää myöskään kalansyöntiä ammattikalastajilta. Jos voisi, Saarinen ja Penttinen saisivat vainota meitä kesäisiä kotitarvekalastajiakin. Meidän ongelmamme, heidän mainitsemaansa Suomen toiseksi suurinta yhdyskuntaa rannalta katsellessamme, on liian suuri kalasaalis.

Osmo Kivivuori